Categories
Yleinen

Hiilidioksidiko suurin saastuttaja?

Helsingin Sanomissa oli 27.12.2019 mielenkiintoinen juttu 50 vuoden takaa. Ohessa  juttu sellaisenaan. Kannattaa lukea ja mietiskellä mikä on muuttunut.

Hs 27.12.1969   hiilidioksiidi suurin saastuttaja. San Francisco ( UPI )

”Tiedemiehet esittivät varoituksen ihmiskunnalle, että saastuminen voisi muuttaa valtamerien lämpötilaa ja maan ilmastoa. E.D:Goldberg, valtameriä tutkiva kemisti, kertoi Amerikan geofysikaalisen liiton kokouksessa, että ihminen muuttaa ympäristöään melkein yhtä paljon kuin luonto itse.

Goldberg kehotti aloittamaan koulutusohjelman, jotta voitaisiin mitata sellaisten kemikaalien kuten lyijyn, elohopean ja petroolin aiheuttamia kasvavia vahinkoja.

J.O. Fletcher, fyysikkotiedemies Santa Monicasta, Kaliforniasta, sanoi, että ihmisellä on vain muutamia vuosikymmeniä aikaa saastumisen aiheuttaman ongelman ratkaisemiseen. ” Erittäin tärkeitä muutoksia on tapahtunut meidän elinaikanamme” Fletcher sanoi. ”Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että ihmisen vaikutus olisi pienempi kuin luonnon. Kuitenkin  jo seuraavan sukupolven aikana ihmisestä tulee tärkeä, ja hiilidioksiidisaastutuksesta kaikkein tärkein.”

Hiilidioksiidilla, joka on aiheuttanut lähes puolet maapallon  lämmön noususta 20. vuosisadan alkupuolella, on ollut paljon suurempi vaikutus kuin pölyllä, lialla ja savulla.

Maapallon lämpö voisi aiheuttaa maan jääpeitteen sulamista ja vaikuttaa sen ilmastoon. ”

Näin siis 50 vuotta sitten.

Ehkä voisi lainata Saarnaajan kirjaa, jossa todetaan mm:”Ei  mitään uutta auringon alla, mitä ennen on ollut, on vastakin oleva.”

Toivotan  samalla kaikille kanssablogisteille antoisaa ja rauhallista Uutta Vuotta 2020! Ei syytä panikointiin.

Leave a Reply